Heräteostoksia ja suunnitelmia

Ongelmani on heräteostokset. Usein tulee ostettua kauppareissulla lankaa "ihan vaan kaiken varalle". Toinen kriittinen hetki on alekorit. Langat on usein kalliita, joten jos tarjouksessa on ja halvalla saa, pitää ostaa! Tarjoukseen pitää tarttua, vaikka ei tiedä mitä tehdä, ja riittääkö lopulta lanka siihen. Tai sitten jos vain tielleni sattuu se maailman upein lankakerä, on ihan pakko hankkia sitä muutama vyyhti. Kun viimein keksii mitä herätelangasta tekee, se yleensä ei siihen riitä, eikä lankaa saa enää lisää vaivatta. Niinpä tein itselleni lupauksen rikottavaksi. Päätin etten enää heräteostele! No eipä toiminut. Rikkoutuneen lupauksen tilalle on tehnyt uuden lupauksen, lempeämmän. Nyt olen luvannut, että saan ostaa, mutta mietin vaikkapa Pinterestin avulla, mitä langasta olisi kiva tehdä. Tarkastelen myös kuvagalleriasta, mitä on seuraavaksi tehtävälistalla. Sitten päättelen langan menekin, ja ostan aina kerän pari enemmän mitä päättelin. Saa nähdä miten tämä toimii.

Heräteostoksia osa 1



Heräteostoksia osa 2


Nyt minusta on mukava tehdä suunnitelmia siitä, mitä seuraavaksi alkaisin puuhata. Aiemmin suunnitelmat tapahtuivat päänsisäisesti ja usein yksityiskohdat pääsivät unohtumaan. Katosivat, kun oli tarkoitus aloittaa. Edessä kasa lankaa ja hataria muistikuva, että näistä piti joskus tehdä jotain, mutta mitä? Nyt dokumentoin kaikki suunnitelmat. Otan kuvan mielenkiintoisesta kuviosta. Tai lehden numerosta, mistä kyseisen työ löydän. Sillä, kun muistaa mistä malli löytyy, helpottaa se kummasti aloitusvaihetta. Ei tarvitse selailla tuntikausia ja aina vain uudestaan ja uudestaan kaikki käsityölehdet ja -kirjat läpi, yrittäen etsiä mitä ikinä sitä olikaan tekemässä.


Otan kuvan kivasta valmiista työstä. Otan kuvan työtä varten valitsemistani lankakeristä.Teen siitä kollaasin. Yksinkertaista ja helppoa. Kannattaa ottaa kuva myös langasta, jota käytti. Tietoja voi tarvita myöhemmin..


Tätä ylempää lankaa käytin pitkään villatakkiin, jonka tein virkkaalla. Virkattuun takkiin tämä lanka sopikin todella hyin. Tulisipa jo kevät, niin voisi käyttää takkia pihallakin. 



Tässä vielä toinen esimerkki langan muistiin merkitsemisestä kuvien avulla. Tästä saateenkaarilankakerästä teen itselleni villahousut :D


Sitten kun, villahousut on valmiina, on jo tekeillä viltti.


Ja jossain vaiheessa tulevaisuudessa myös kevyt kudottu liivi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohdintaa ja pussukoita

Villahousuja, villahousuja, enemmän villahousuja

Ja sitten innostuin pitsisistä sormettomista käsineistä